Pesälahden palju pöllittiin – Kuka kaipasi kylpyyn viime yönä?
Liperin kirkonkylän St1-huoltoaseman pihasta varastettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä peräkärri, jonka kyydissä on tehdasrakenteinen palju. Paljukärrin rekisterinumero on DHI-108.
Paljua vuokraava Heikki Pitkänen Pesälahti-yrityksestä sai tiedon varkaudesta varhain aamulla.
– Silminnäkijä oli tullut töistä kotiin varttia vaille puolen yön. Hän oli nähnyt, että palju olisi lähtenyt harmaan Opel Astran mukaan. Hän ei ollut kuitenkaan heti arvannut, että kyse oli varkaudesta, Heikki Pitkänen kertoo.
Kärrissa oli aisalukko. Pitkänen on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen ja toivoo havaintoja kerrottavan joko poliisille tai hänelle.
– Oisko jonkun tehnyt kylpyyn sitten yöllä mieli. Josko kyse olisi vain paikallisista huimista, hän pohtii.
Pitkänen arvioi kärrin arvoksi noin 6000 euroa. Harmitusta aiheuttavat myös tulevat varaukset, joista seuraava olisi ensi viikon torstaina.
Kärri on saanut töröttää vuosikausia Liperintien varressa rauhassa sen ollessa vapaana vuokrattavaksi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.