SM-tanssit kisataan lauantaina Liperin kirkonkylällä
Liperissä järjestetään tulevana viikonloppuna lavatanssin Susel Cup SM 2023 -osakilpailuja eri tanssilajeissa.
Liperissä tanssittava kilpailu on yksi kuudesta Suomen seuratanssiliiton järjestämästä tämän vuoden cupin kisasta.
Kilpailun ja tanssien tapahtumapaikkana on Liperin koulukeskus kirkonkylällä.
Kolmipäiväinen tapahtumaviikonloppu aloitellaan perjantai-iltana tanssahdellen livemusiikin säestyksellä. Saman illan aikana mitellään myös ilmahumpan maailmanmestaruustittelistä sekä pidetään kilpailu lavabluesin taitajille.
Lauantaina areena on puolestaan varattu SM-lavatanssikilpailuille.
Kilpailuissa haetaan parhaita pareja kolmessa eri tanssilajissa. Lavatanssitriplassa lajeina ovat bugg, salsa ja humppa.
– Liperi on ehkä hieman syrjässä, joten kilpailuun ei todennäköisesti tule osallistujia ihan niin paljoa kuin esimerkiksi Äänekoskelle osallistui huhtikuun lopussa, jossa oli mukana noin 40 paria, kertoo Liperin lavatanssijat ry:n varapuheenjohtaja Katja Kinnunen.
– Mutta odotamme, että kilpailuun osallistuu ainakin sellaiset parikymmentä paria, Kinnunen arvelee.
Lauantain kilpailupäivän päättää Liperin lavalla järjestettävät iltatanssit.
Sunnuntaina tanssimisesta innostunut harrastaja voi hakea uutta oppia askeliinsa tangon jatkotason ja edistyneiden kursseilla sekä rumba-boleron jatkotason kursilla.
Liperin Lavatanssijat ovat järjestäneet erityisesti humpan SM-kilpailuja useiden vuosien ajan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.