Liperistä ja Rääkkylästä vielä yhdet ehdokkaat eduskuntavaaleihin – Liperistä yhteensä kuusi, Rääkkylästä kaksi
Kevään edustakuntavaalien ehdokaslistat oli jätettävä vaalipiirilautakunnilla kuluvan viikon tiistaina. Liperistä ja Rääkkylästä ollaan asettamassa yhteensä kahdeksan ehdokasta Arkadianmäelle.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue tarjoaa ehdolle Liperistä opiskelija Emilia Kangaskolkkaa ja koulunjohtaja Sanna Rissasta.
Sosiaaliohjaaja Maija Silvennoinen Liperistä on yksi Suomen Kristillisdemokraattien ehdokkaista.
Liperiläinen kunnossapitotyöntekijä Leena Heikkisen puolue vaaleissa on Vasemmistoliitto.
Liike Nyt -puolueen liperiläisehdokas on merkonomi Pertti Nylund.
Toinen liperiläinen merkonomiehdokas on vasta loppusuoralla tietoon tullut Piraattipuolueen merkonomi Aleksi Löfgren.
Kansallisen Kokoomuksen listan ehdokkaisiin lukeutuu rääkkyläläinen ylikonstaapeli ja entinen kansanedustaja Kari Kulmala.
Toinen rääkkyläläinen ehdokas paljastui vasta tällä viikolla. Vapauden liiton ehdokas Anja Ruotanen on yo-merkonomi ja eläkeläinen. Ruotanen on Rääkkylän kunnanvaltuuston SDP:n varavaltuutettu. Vapauden liiton sivuilla hän tituleeraa itseään virheellisesti kunnanvaltuutetuksi. Taustalla on väärä ennakointi: eroamista pyytävän valtuutettu Jouko Päivisen tilalle valtuustoon noussee aikanaan huhtikuussa kokoontuvan valtuuston päätöksellä ensimmäinen varavaltuutettu Petteri Pakarinen, joka oli myös välillä eroamassa, mutta perui eronpyyntönsä.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on 22.–28.3. Varsinainen vaalipäivä ajoittuu sunnuntaille 2. huhtikuuta.
Klikkaamalla yllä olevia nimiä, voit lukea tehdyt ehdokkaiden haastattelut.
Keskustalta puuttuu paikallinen ehdokas
Suurista puolueista Keskustalla ja Perussuomalaisilla ei ole tällä kertaa Liperissä tai Rääkkylässä omaa ehdokasta.
Kunnilla ei ole ollut viimeiden neljän vuoden aikana omaa kansanedustajaa, kun edelliskaudella eduskunnassa istui jopa kaksi paikallista vaikuttajaa, Kari Kulmala (ps./sin.) ja Eero Reijonen (kesk.).
Vuoden 2019 vaaleissa Reijonen oli vielä ehdokkaana ja niitti Savo-Karjalan alueelta yhteensä 3530 ääntä. Sinisiin vaihtanut Kulmala taas joutui tyytymään tuolloin 1491 ääneen.
Neljä vuotta sitten Ylämyllyllä suurimman kannatuksen sai joensuulainen SDP:n Merja Mäkisalo-Ropponen, joka ei pyri jatkokaudelle eduskuntaan. Kirkonkylän äänestysalueella ylivoimaisesti suurimman äänipotin sai Eero Reijonen. Viinijärvellä ohi kiilasi outokumpulainen Hanna Huttunen (kesk.).
Keskusta oli viime eduskuntavaaleissa suurin puolue Liperissä 28,3 prosentin kannatuksella. Perussuomalaiset sai 20,8 prosenttia äänistä ja SDP 18,2 prosenttia.
Rääkkylässä Keskustan kannatus oli viimeksi 32,5 prosenttia, perussuomalaisia äänesti 18,6 prosenttia ja sinisiä 16,1 prosenttia. Rääkkylässä suosituin ehdokas olikin tuolloin sinisten Kari Kulmala 203 äänellä.
Juttua päivitetty 24.2. klo 12.50: lisätty tietoa Anja Ruotasen ilmoittamasta väärästä tittelistä.
Lue alta, ketä neljä vuotta sitten oli Liperistä ja Rääkkylästä ehdokkaina.