Jyrin yksikössä ilmanvaihtohaasteita
Ylämyllyn koulun Jyrin ja Patteriston yksiköissä pidettiin viime syksynä lakisääteinen kolmen vuoden välein tehtävä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden tarkastus.
Mittauksissa kävi ilmi, että Jyrin yksikössä joidenkin tilojen hiilidioksidiarvot nousivat liian korkeaksi. Myös aistinvaraisesti oli havaittu tunkkaista ja seisovaa sisäilmaa, tiedottaa Liperin kunta.
Mittaustulosten perusteella hiilidioksidipitoisuudet kasvavat huomattavasti luokkatiloissa niitä käytettäessä. Yhdenkään tilan kohdalla ei kuitenkaan ylitetty kertaakaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaista hiilidioksidipitoisuuden toimenpiderajaa.
Nopeana apuna tilanteeseen kokeillaan yhdessä alakerran luokkatilassa olemassa olevan ilmanvaihtolaitteiston tueksi erillistä ilmanvaihtolaitetta. Laite asennetaan talvilomaviikon aikana. Hiilidioksidiarvot mitataan uudestaan muutaman viikon kokeilun jälkeen.
Jos lisälaitekokeilu onnistuu, hankitaan laitteita myös muihin luokkatiloihin.
Terveysvalvonnan mukaan kunnan suunnittelemat toimenpiteet ovat tällä hetkellä riittävät, jotka toimivat nykyisellä oppilasmäärällä. Ensi syksylle Jyrin yksikössä opiskelevien lasten määrää pyritään kuitenkin vähentämään.