Lisää koukkuja koululle
Ylämyllyn koulun oppilaskunnan hallitus on tehnyt kuntalaisaloitteen lisänaulakoiden hankkimiseksi yläkoululle eli Patteriston yksikköön.
Tarve on ilmeinen, sillä tällä hetkellä oppilaille ei ole lainkaan naulakoita. Tarkoituksena on, että oppilaat tunkevat ulkovaatteensa henkilökohtaisiin lokerikkoihin, joissa säilytetään myös esimerkiksi oppikirjoja. Märät vaatteet voivat kastella lokerikon muut tavarat ja vahingoittaa lokerikkoa.
Arkkitehdilta on pyydetty esitystä lisänaulakoiden sijoituspaikaksi. Hyvinvointilautakunta päätti, että jos asia saadaan ratkaistua, hyvinvointijohtaja voi pyytää tarjoukset ja tehdä naulakkohankinnan.
Hankinnan arvo on noin 3000–5000 euroa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.