Myllyalueen piipun tuprutus hellittää – Uusi lämpövoimala maankaatopaikan tontille?
Liperin kunta suunnittelee rakentavansa uuden lämpövoimalan kirkonkylälle paloaseman läheisen maankaatopaikan tuntumaan. Kaavoitushankkeen aloittamista käsiteltiin eilen elinympäristölautakunnan kokouksessa.
Alueellinen kaukolämpövoimala myllyn alueella on tulossa käyttöikänsä päähän viimeistään vuoteen 2029 mennessä. Uusi voimala tarvitaan, koska luotettavasti ja kohtuuhinnalla saatava lämpöenergia on kunnan kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Koska merkittävät kuluttajat koulukeskus ja terveyskeskus sijaitsevat kaukana, koetaan entinen sijainti syrjäisenä. Lisäksi myllyalue on muuttumassa teollisen toiminnan alueesta asumisen ja palvelujen alueeksi.
Uuden voimalan sijaintipaikaksi on valikoitunut Liperin kunnan omistama maa-ala Käsämäntien varrella. Paikka on toiminut viimeisimmäksi maanläjitysalueena.
Lautakunnan tekstin mukaan paikan välittömässä läheisyydessä ei ole merkittävää määrää asutusta. Vieressä on Konttilansalmen omakotitaloja.
Rakennushanke edellyttää asemankaavan muutosta, sillä alue on osoitettu tällä hetkellä läjitys- ja puutarha-alueeksi. Voimala tarvitsee vain osan korttelista, joten nykyinen toiminta tontilla voi myös jatkua.