Maanteillä alkaa talvirajoitusten vaihtaminen

Suomen maanteillä siirrytään talvirajoituksiin huomisesta torstaista alkaen. Ensimmäiseksi nopeuskyltit vaihtuvat Lapissa ja muu Suomi seuraa ensi viikolla perässä.

Useimpien Ely-keskuksen alueilla talviajan ja pimeän ajan rajoitukset otetaan käyttöön keskiviikkona 26. lokakuuta.

Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan useilla teillä satasesta 80 kilometriin tunnissa. Näin käy esimerkiksi osalla Kuopiontiestä ja Varkaudentiestä.

Alennetuista nopeusrajoituksista on muitakin kuin turvallisuushyötyjä: polttoaineenkulutus laskee ja päästöt vähenevät, päällyste kuluu hitaammin ja rengasmelu pienenee. Lisäksi liikenne on usein sujuvampaa, kun nopeuserot eivät ole niin suuria, mikä myös osaltaan lisää taloudellisuutta. VTT:n johtavan tutkijan arvion mukaan talvinopeusrajoitukset voivat vähentää yksittäisen henkilöauton polttoaineen kulutusta 15–18 prosenttia verrattuna kesänopeuksiin.

Vastaa