Kirsi Leivonen valittiin hyvinvointijohtajaksi
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hyvinvointijohtajaksi valittiin keskiviikkoiltapäivänä Kirsi Leivonen.
Valinta oli äärimmäisen tiukka, sillä Leivonen sai 30 ääntä ja hyvinvointialueen väliaikainen johtaja ja Siun sotessa toimitusjohtajana työskennellyt Ilkka Pirskanen 28. Yksi äänesti tyhjää eli Leivonen sai ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä. Ilkka Pirskanen valittiin varalle.
Äänestys oli niin sanotusti suljettu lippuäänestys. Liperiläisistä aluevaltuuston jäsenistä paikalla olivat Eero Reijonen, Sanna Parkkinen, Tuula Pakarinen ja Satu Melkko. Maija Silvennoinen oli poissa.
Rääkkylästä paikalla oli Kari Kulmala. Tapio Hämäläinen oli poissa.
Valtuutettujen puheenvuoroissa todettiin, että jokainen aluevaltuutettu äänestää mieleistään ehdokasta itsenäisesti.
Leivonen on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hankejohtaja. Hän on viettänyt Nurmeksessa lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori.
– Oli sellainen kaavailu, että aloittaisin työt aikaisintaan elokuun puolivälissä, mutta viimeistään syyskuun alussa. Syksyllä on paljon työtä ja strategian viimeistelyä, joihin haluan päästä mukaan, Leivonen kommentoi.
Leivonen tuli mukaan kilpaan vasta toisella hakukierroksella. Aluehallitus päätti, että aluevaltuusto valitsee hyvinvointialuejohtajan virkavaalilla ilman päätösesitystä. Haastatteluryhmä katsoi alkujaan, että hakemusten, haastattelun ja kokonaisarvion perusteella parhaiten kriteerit täyttivät Pirskanen ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Jan Tollet.
Tollet valittiin kuitenkin tiistaina Keski-Suomen hyvinvointialueen johtoon ja hän luopuikin Pohjois-Karjalan hyvinvointialuejohtajan virantavoittelusta vain tunteja ennen keskiviikon valtuuston kokouksen alkua.
Juttua päivitetty 16.6.2022 klo 10.20 kattavasti.