No, katohan viipurinrinkeleitä!
Kävelymatkan päässä Liperin torilta asuva Sirkka Turunen kävi aamutuimaan apteekissa ja teki samalla mukavan havainnon.
– No, katohan torilla on myytävänä viipurinrinkeleitä. Niitä en ole saanutkaan maisteltavaksi vuosikausiin, Turunen totesi.
Yli kahdeksankymppinen Turunen tuumasi, että hän on tottunut ikänsä asioimaan ja käymään torilla sekä markkinoilla. Niitä järjestetään nykyään vain paljon vähemmän kuin aikoinaan.
– Kyllä viipurinrinkelissä on parasta se maku. Tässä on kardemummaa ja sahramia, jotka tekevät maun, Turunen selvitti ja tuumasi, että pitää soittaa tytölle Rääkkylään, koska kauppias Katri Villa oli menossa sinne iltapäivällä.
Liperin Leppälahdesta alunperin kotoisin oleva Katri Villa kiertää myymässä viipurinrinkeleitä ympäri Suomea. Hän harmitteli, että markkinoita järjestetään nykyään aika vähän.
– Kaupungeissa paikkamaksut ovat melko korkeita. Moni myyjä kiertää pienemmissä ryhmissä eri puolilla Suomea. Minä olen tehnyt tätä työtä jo 35 vuotta, Villa kertoi.
Villa jatkoi, että viipurinrinkeleiden tekijöitä on Suomessa enää viisi. Ne ovat painottuneet vahvasti Itä-Suomeen. Tekijöitä löytyy Joensuusta, Savonlinnasta ja Lappeenrannasta.
– Toivottavasti eivät tekijät lopu, Katri Villa toivoi.