Koikkalanlahden palon arvellaan liittyvän uunin lämmitykseen
Koikkalanlahdella Kaatamossa on sammutettu omakotitalopaloa keskiviikkona aamupäivällä. Pelastuslaitos kertoo, että taloon syntyy tulipalon vaikutuksesta suuret vahingot. Henkilövahingoilta on kuitenkin vältytty.
Koikkalanlahdentieltä, muutaman kilometrin päässä Varkaudentieltä soitettiin hälytyskeskukseen aamulla, kun omakotitalon yläpohjasta tuli savua sisätiloihin. Hälytyksen tekivät talossa olleet henkilöt.
Pelastuslaitoksen sammutus- ja säiliöyksikköjä on saapunut paikalle maakunnan länsiosista ja Joensuusta. Sammuttamista tehtiin palon yläpohjaan ja sisätiloihin.
Paikalla oli 16 henkilöä. Sammutusveden ottopaikkana käytettiin luonnonvedenottopaikkaa Kapaniementien sillan kohdilla. Omakotitalon kattopeltejä irrotettiin sammutustyön vuoksi pelastuslaitoksen raivausautolla. Talo irrotettiin sähköverkosta sähköverkkoyhtiön toimesta.
Henkilövahinkoja palossa ei tullut. Sosiaalitoimi huolehtii asukkaalle riittävän jatkoavun.
– Syttymissyystä ei ole täyttä varmuutta, mutta rakennuksessa oli lämmitetty uunia. Tämän hetken tiedolla oletamme syttymissyyn liittyvän uunin lämmitykseen ja savuhormiin, pelastuslaitokselta kerrottiin.