”Tulin saunasta, kun Kittilän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen soitti ja onnitteli”
Rääkkylän kunnanjohtajaksi maanantai-iltana äänestetty Esko Rautiainen sai tiedon valinnastaan saunasta ulos astuttuaan. Siitä alkoikin Puolangan hirsikodissa puhelinrumba ja onnittelujen tulva.
– Kittilän kunnanjohtajaja Jari Rantapelkonen kertoi minulle valinnasta ja onnitteli ensimmäisenä. Heti perään toisena sain puhelun Rääkkylästä, Rautiainen kertoo erään valtuutetun soitosta.
Rautiainen kertoo jännittäneensä iltaa niin, ettei osannut ajatella valtuuston kokouksen olevan striimattu.
– Menin juoksumatolle tunniksi ja vartiksi ja sitten saunaan, hän naurahtaa jännityksen purkutavoilleen.
Jännitystä lienee lisännyt tieto, että kunnanhallituksen pohjaesityksestä huolimatta moni kannatti Rautiaista kunnanjohtajaksi. Miehelle oli soitettu viimeisen viikon aikana lukuisia puheluita Rääkkylästä.
– Viikon mittaan usko alkoi vahvistua, että minut taidetaan valita, hän kertoo.
Rautiaiselle oli syntynyt vaikutelma, että ammattitaitoa rääkkyläläisvaltuutetut hänessä arvostavat. Rautiainen kertoo aloittaneensa ensimmäisen kerran kunnanjohtajan pestissä muutamaa päivää vaille 19 vuotta sitten. Viime vuosina hän on työskennellyt useissa kunnissa, minkä hän kokee rikkaudeksi.
– Kuntien haasteet ovat samankaltaisia, vaikka paikkakunnilla on toki eroavaisuuksia. Onpa kyse sitten yrityksestä tai organisaatiosta, henki sen tekee eläväksi.
Hän peräänkuuluttaa yhteistä tahtotilaa reunaehtojen sisällä. Sen avulla hän uskoo keinojenkin löytyvän erilaisten haasteiden edessä.
– Välillä on arvioitava, ollaanko oikealla uralla ja tehtävä tarvittaessa korjausliikkeitä. Toimintaympäristössä tapahtuu paljon muutoksia, hän viittaa esimerkiksi sote-uudistukseen.
Esko Rautiainen on tehnyt läksynsä. Kysyttäessä hän kertaa sujuvasti Rääkkylän viime vuosikymmenen historiaa aina sote-palvelujen yksityistämisestä itsenäisyystaisteluihin ja valokuituprojektiin. Hän tietää, että valtiovallan kanssa on sovittu talouden tervehdyttämistoimenpiteistä.
– Elämässä on jaksoja, joista on vain mentävä eteenpäin. Maahan kaatunutta maitoa ei auta jäädä itkemään. Asiat on hoidettava kuntalaisten edun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Yksin asuva Esko Rautiainen arvioi, että hän voisi aloittaa kapinakunnan kipparina viimeistään toukokuun alussa, kun käytännön asiat on hoidettu.
– Muutan totta kai Rääkkylään, hän tarkentaa.