Kauhu, tunne joka valtaa sodan keskellä – Ukrainalainen Maiia Polishchuk löysi turvapaikan Rääkkylästä

Ukrainasta sotaa paennut Maiia Polishchuk naurahtaa kaihoisasti lumen keskellä, että Kiovassa kukkivat tällä hetkellä tulppaanit.

Kun kotikaupunkia pommitetaan ja vieraan vallan sotajoukot ovat tunkeutumassa maahan, joutuu tekemään nopeita ja kipeitä päätöksiä, jäädäkö tulituksen keskelle vai lähteäkö evakkoon. Tällaiseen tilanteeseen joutui ukranalainen Maiia Polishchuk, kun hänen kotikaupunkinsa Kiova joutui tuhoaallon tielle.

– Tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, että oli tehtävä päätös minuuteissa, jäänkö vai lähdenkö pakoon. Nappasin nopeasti passini ja vaatteita pieneen laukkuuni. Naapuritalomme oli jo tulessa, kun lähdin, kertoo Polishchuk parin viikon takaisesta tilanteesta.

Nopeasta päätöksestä alkoi tuhansien kilometrien pakomatka, jonka määränpää ei ollut vielä lähtöhetkellä selvillä.

– Hyppäsin junaan, vaikken en ollut aluksi edes varma mihin se on matkalla. Onnekseni se suuntasi länteen kohti Lviviä lähelle Romanian rajaa.

Junanmatkan aikana hän muisti serkkunsa, joka asuu Rääkkylässä, ja aloitti välittömästi selvittämään Suomeen pääsyä.

Romanian puolella Polishchukin ottivat vastaan vapaaehtoiset avustajat, jotka myös hankkivat hänelle lentolipun Helsinkiin.

Myös Helsingissä hänet otettiin vastaan avosylin.

– Kaikki kohtelivat minua matkan aikana erittäin hyvin ja kunnioittavasti. Kun kysyin Helsingin lentoasemalla rajamieheltä, miten voisin saada junalipun Pohjois-Karjalaan hän pyysi passiani. Varmistuttuaan, että olen Ukrainasta, hän totesi, että passisi on junalippusi.

Ei sijaa vihalle

Kiovaan jäivät hänen miehensä ja kaksi poikaansa puolustamaan kotimaataan. Toinen pojista on joutunut tarttumaan aseeseen ja myös käyttämään sitä.

– Sota on niin järjetöntä. Nuoret miehet joutuvat tappamaan toisiaan. Sillä vihollisellakin on äiti, joka suree poikaansa. Aivan järjetöntä, sanoo Polishchuk liikuttuneena

Vihaa hän ei tunne hyökännyttä valtiota kohtaa. Muun muassa hänen miehellään on juuret Venäjällä.

– Ajattelen, että olimme ja olemme edelleen veljeskansoja. Siksi tätä on hyvin vaikea käsittää, vaikka olimme jo varautuneita vuoden 2014 Krimin valloituksen jälkeen.

Hän pitää Ukrainaan jääneisiin lähimmäisiinsä yhteyttä päivittäin viestein ja soittelemalla.

– Siitä tulee tietyllä tavalla rauhallinen olo, kun saa tietoja mitä kotikaupungissani tapahtuu ja mitä sukulaiselleni kuuluu, toteaa Polishchuk pitäen puhelinta tiukasti kädessään.

Muistoista iloa suruun

Polishchuk saapui Rääkkylään maaliskuun 17. päivä. Ensimmäisinä päivinään Rääkkylässä Ukrainassa tarttunut pelko ja varautuneisuus olivat edelleen läsnä.

– Esimerkiksi, kun lumet tippuivat katolta, säpsähdin siitä lähtenyttä jyrisevää ääntä.

Viime päivinä Rääkkylän rauhallisuus on tuonut hänelle levollisemman olon.

– Täällä on niin rauhallista ja turvallista. Nyt on niin kaunista, lumi ja aurinko.

Surulliseen tilanteeseen Polishchukille tuovat iloa turvallinen ja ystävällinen ilmapiiri Suomessa sekä muistot kotimaastaan ja läheisistään.

– Voisin aloittaa uuden elämän Suomessa, jos perheeni myös haluaisi tulla tänne. Mutta kyllä minä eniten odotan sitä, että tämä kriisi ja kaaos loppuisi ja pääsisimme vain elämään kotona, rauhassa.

 Ukrainassa hänen elämäänsä kuului olennaisesti taide, jonka parissa hän haluaisi viettää aikaansa myös Suomessa.

– Rakastan taidetta. Ukrainassa lauloin kuorossa ja maalasin paljon. Toivon, että voisin jatkaa sitä täälläkin.

Juttua muokattu, etunimi korjattu. 5.4.2022 klo 13:43.

Jaa:

Facebook