Liperiläiset ravintolayrittäjät lähtevät ajamaan avustustarvikkeita Ukrainan sodasta kärsiville
Myös Liperissä kerätään avustustarvikkeita Ukrainaan. Vaiviossa sijaitsevan ravintola Gaijun omistajat Tanja Karisaari-Lindgren ja Lauri Lindgren keräävät lahjoituksia ja lähtevät ajamaan niitä joensuulaisen Hannu Vähäkosken kanssa perille.
Joensuulainen opettaja Hannu Vähäkoski aloitti muutaman päivä sitten keräyksen, jonka pursuminen kuvastaa ihmisten auttamishalua. Maanantaina hän kertoi Karjalaisen haastattelussa, että häneltä puuttui toinen pienoiskuorma-auton kuljettaja. Tänään keskiviikkona Kotiseutu-uutisten saaman tiedon mukaan matkasuunnitelmaan kuuluu jo kuorma-auton lisäksi myös viisi pakettiautoa sekä peräkärryjä. Yhtä niistä ajaa liperiläisravintola Gaijun yrittäjäpariskunta Tanja Karisaari-Lindgren ja Lauri Lindgren.
– Lähdemme lauantaina aamulla ajamaan, laivaliput on jo varattu. Ajamme pakettiautoa ja meillä on peräkärry. Olemme nyt juuri hakemassa kaupasta lahjoituksia. Teemme tätä, koska meillä on auttamisen halua hädän hetkellä, Tanja Karisaari-Lindgren kertoo.
Tällä hetkellä naisten ja lasten vaatteista on ylitarjontaa, joten niitä ei missään nimessä toivota lisää. Vaatteista puutteita on miesten kerrastoista ja villasukista.
Hannu Vähäkoski kertoo, että edelleen toivotaan sidontatarvikkeita, pattereita/varavirtalähteitä, otsalamppuja, kosteuspyyhkeitä, terveyssiteitä ja tamponeja. Myös retkialustat, peitot, sadeviitat ja käsikauppasärkylääkkeet otetaan kyytiin. Säilykkeet ja kuivaruoka sekä ruokailuvälineet ovat myös tarvikelistalla. Ja kyydissä on vielä tilaa uusille lahjoituksille.
– Vauvoille vaippoja, äidinmaidonkorvikkeita ja muuta lasten ruokaa, niitä tarvitaan. Me ostimme juuri pienten lasten puuroja, Karisaari-Lindgren vinkkaa.
Hänen mukaansa Gaijun katokseen voi jättää lahjoitustavarat, jos he eivät ole paikalla. Jo Gaijussa tavaroita lajitellaan, jotta tiedetään, mitkä niistä viedään tarkoitettu sotatantereelle ja mitkä pakolaisia vastaanottaviin paikkoihin.
– Me viemme ne avustusjärjestön halliin, Hannu Vähäkoski kertoo.
Lahjoituksia voi tuoda perjantaipäivään saakka.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.