Paikallispuolustusharjoitus näkyy ja kuuluu Liperissäkin

Kainuun prikaati johtaa Pohjois-Karjalassa viranomaisten yhteistä paikallispuolustusharjoitusta 26. helmikuuta alkaen. Harjoituksen toiminnallisempi osuus ajoittuu tälle viikolle. Puolustusvoimien kalustoa ja henkilöstöä liikkuu erityisesti Jyrissä, sillä harjoitus käyttää muun muassa Jyrin liikuntahallia. Hallille ja kuntosalille ei pääse ennen lauantaita.

Osa harjoituksesta tapahtuu Liperissä, joten liikennettä on Ylämyllyn taajaman lisäksi Vaiviossa ja Joensuu-Liperin lentoaseman tuntumassa. Harjoitukseen liittyy myös lentotoimintaa keskiviikkona 2. maaliskuuta.

Harjoitukseen osallistuu noin 340 henkilöä puolustusvoimista ja noin 40 ajoneuvoa. Yksittäisissä harjoituskohteissa voidaan käyttää sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita. 

Liperin kunta muistuttaa, että Jyrin alueella koulujen ja varhaiskasvatuksen huoltajat huomioisivat mahdollisesti poikkeavat liikennejärjestelyt.

Harjoitus ei liity turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, vaan on osa normaalia viranomaisten yhteistoimintaa.

Vastaa