Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö myönsi tukea Rääkkylään

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on myöntänyt tieteen, taiteen ja muun karjalaisen kulttuuritoiminnan apurahat vuodelle 2022. Rääkkylään kohdistui kaksi avustusta.

Rääkkylän historian kirjoittamiseen myönnettiin Rääkkylä-Seura ry:lle 10 000 euron tuki.

Pekka Kauppinen jatkaa Rääkkylän historian kirjoittamisurakkaansa parin kuukauden tauon jälkeen taas maaliskuun puolivälissä. Kauppinen arvioi, että nyt saatu tuki riittää useamman kuukauden työskentelyyn.
Jotta historiateos valmistuisi, tarvitsee se edelleen lisää rahoitusta.

Kihaus Folk -festivaalin järjestävä Rääkkylä Folk ry sai 4000 euroa KKES:n tukea.

Apurahoja ja avustuksia myönnettiin yhteensä 487 400 euroa 60 hankkeelle.

Vastaa