Luistimet jalassa voi tehdä makkaroita, paljastui Liperin kirkonkylän esikoulussa
Tällä viikolla vietettävän uutisten viikon kunniaksi Kotiseutu-uutisten toimittaja vierailee muun muassa esikoululaisten luona kertomassa työstään. Samalla haastattelemme lapsia ja kuvitamme yhdessä tarinoita.
Jos Liperin esikoululaisilta kysytään, niin Kotiseutu-uutisissa vilistää paljonkin tuttuja. Sattui nimittäin niin, että joulu-tammikuun lehdistä löysivät kaikki useita tuttuja, jopa yksi lapsista omankin kuvansa ja toinen otoksen isovanhemmastaan. Yksi kuva kertoi viereisen koulun remontista ja monelle tuttu paikka, Liperin kirkko, komeili kaikkien lehtien sivulla neljä.
Lehtiin tutustumisen jälkeen lapsukaiset pääsivät kertomaan omasta lempipaikastaan esikoulussa ja vieläpä kuvittamaan puuhia siellä.
– Automatto, jossa voi leikkiä autoilla ja magneeteilla, valitsi Veikko lempipaikkansa. Samaisen valinnan tekivät Jere Mikael ja Arttu.
Väinö kertoi leikkivänsä yhdessä tietyssä huoneen reunassa mieluiten. Lumi viettää mielellään aikaansa pöydän ääressä piirtäen. Samoin Janina tarttuu puukyniin usein. Jenina taas tykkää oleilla linnan ja koti-leikin lähettyvillä. Kotis on myös Jannan suosikki.
– Hama-helmiä laitan muottiin, koira ja kissa on parhaita kuvioita, Elina kertoo lempipuuhastaan.
Sylvi paljastaa, että lautapelien luona on kivaa, kavereitten kanssa pelataan erityisesti Tempputorni-peliä. Peetu ja Roope viettävät aikaa eläinlelujen luona.
– Ne juoksee ja riehuu, pojat kertovat eläimistä.
Ulkoleikkipaikat ovat tietysti myös lasten mieleen. Lilli, Niko ja Joel puuhailevat paljon leikkipuistossa.
– Kiipeillään verkkoja pitkin ja lasketaan mäkeä, Joel selventää.
Selma tykkää luistelukentästä. Sandra kertoo, että terät jalassa makkaroiden teko on hauskinta.
Pääosin Penttilä-rakennuksessa opiskelevat kirkonkylän eskarilaiset ovat välillä myös Liperin päiväkodilla. Jooa mainitseekin lempipaikakseen päiväkodin yläkerran metsähuoneen.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.