Rääkkylän kunnan kohtalo ei ainakaan vielä aiheuttanut torilla suurta porinaa
Eilen varmistui, että Rääkkylä saa jatkaa itsenäisenä kuntana. Tänään tehdyssä kyselyssä Rääkkylän kirkonkylällä selvisi, että tieto itsenäisenä säilymisestä oli kiirinyt myös vastaajien korviin. Uutinen otettiin vastaan vaihtelevin mielin. Rääkkyläläisellä Asta Leskisellä päällimmäinen tunne oli tyytyväisyys.
– Minulle ei ihan kaikki kriteerit ole ollut selvillä, mutta erittäin hyvä asia, että säilyimme itsenäisenä. Se lämmittää, että olemme saaneet ääntämme kuuluviin, iloitsi Leskinen.
Maltillisemmalla linjalla oli yli 70 vuotta Rääkkylässä asunut Tapani Kovero.
– No ei tuo päätös herätä tällä hetkellä sen suuremmin tunteita, Kovero totesi alkuun.
– Olen muuttamassa lähiaikoina pois täältä niin sinänsä sillä ei ole minulle merkitystä. Vaikka onhan se tietysti hyvä, että itsenäisyys säilyi, jatkoi Kovero hetken mietittyään.
Suurin osa kirkonkylällä vastaantulleista vastaajista ei ottanut suuremmin kantaa Rääkkylän kannalta merkittävään uutiseen.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.