Vuodesta 2021 mieleen jää…
Kaikki muistavat koronan ja sen monet vaikutukset arkeen ja juhlaan. Liperin viime vuosi oli rakentamista ja rakentamisen suunnittelua, Rääkkylässä aloitettiin jälleen uusi itsenäisyystaistelu.
Vuosi alkoi rokotuksilla. Liperiläinen teho-osaston osastonhoitaja Sanna Korhonen oli järjestyksessään maakunnan toinen koronavirusta vastaan rokotettu. Pian piikit pistettiin myös ensimmäisille hoivakotien asukkaille. Vuoden lopulla jo neljännes väestöstä oli saanut kolme suojapiikkiä.
Alkuvuodesta yli 20 hengen yleisötilaisuudet olivat kiellettyjä, eikä aikuisten ryhmäliikuntaakaan saanut kunnan tiloissa harrastaa. Lapset sen sijaan saivat jatkaa hikoilua ja hoilaamista. Aikuiset pääsivät liikkumaan yhteisissä ulkojumpissa vasta kevätauringon hohtaessa hangilla.
Tammikuulle 2021 ajoittui maskisuosituksen laajentuminen kouluihin yli 12-vuotiaille lapsille. Tästä koitui iso kuluerä kuntien kukkaroihin.
Huhtikuun alussa virus iski ravintoloihin, minkä myötä evästä pakattiin rasioihin.
Syksyllä virus levisi Liperissä kunnolla. Ilmaantuvuusluku pysytteli marras-joulukuussa Liperissä yli sadassa. Kun vuosi läheni loppuaan Liperin ilmaantuvuus nousi yli 200:n ja Rääkkylän koko syksyn kestänyt nollaputki katkesi.
Helmikuussa ikäihmisiä rokotettiin jo terveysasemilla.
Uuuteen Kinttupolustoon kuuluva talvipolkujen reitistö valmistui tammikuun lopussa Pärnävaaralle. Laavuille johtanutta Heinälampi Winter Trail -polkua pitkin saattoi vedellä pulkkaa, pyöräillä tai ulkoiluttaa koiriaan kaikessa rauhasssa hiihtäjiä häiritsemättä.
Ulkoilureittien kehittäminen jatkui kesän mittaan taukopaikkoja remontoimalla. Vuoden mittaan Pärnävaaran urheilukeskuksen ytimessä avautui Suksee-kahvio ja koiraurheilukeskus sai vihreän nurmimaton. Kesällä vaaran rinteitä saattoi lasketella pyörällä pitkin Bike Parkin kouruja.
Syksyllä Liperi koppasi Pärnävaaran itselleen ostamalla urheilukeskuksen maat ja maamerkit Joensuun kaupungilta. Kehittämistyö pääsee vauhtii alkavana vuonna, sillä maakuntaliitto myönsi suunnitelmien teolle vuoden 2021 lopussa 56 000 euroa.
Liperin kirkonkylällä sijaitseva ulkoilukeskittymä Nopsakki sai Tomi Pesosen kirjaaman kuntalaisaloitteen myötä kuntoiluportaat.
Pasi Majoinen aloitti vuoden alussa vapaa-aikapäällikkönä – vuoden lopussa hän irtisanoutui toisen työtarjouksen vuoksi.
Ylämyllyn uusi yläkoulu on iso pala leipäpitäjän historian kakussa. Patteriston yksikkö oli paitsi investointina ennätyksellinen, siirsi myös teini-ikäiset kirkonkylältä pitäjän suurimpaan taajamaan oppia tahkomaan. Tilastoja rikkoi myös kampuksen koko – Ylämyllyn koululla ala- ja yläastetta käy nyt yli 900 lasta.
Alkuvuodesta Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n urakoima kiinteistö oli jo ulkoisesti pitkälti valmiin oloinen, luovutuskunnossa se oli kesälomien käynnistyttyä. Elokuussa oppilaat kirmasivat loistokkaaseen opinahjoon, jossa riittää vielä pitkään pientä sipisteltävää.
Yläkoulun hienouksiin lukeutuvat saman katon alla sijaitsevat omatoimikirjastoksikin päässyt lukutupa ja myös koulupäivisin avoinna olevat nuorisotilat. Koulunuorisotyö palkittiinkin yhtenä Liperin kunnan vuoden tekona.
Liperin kirkonkylällä koulukeskuksen remontti pääsi vauhtiin lasten kirmattua kesälomille.
Rääkkylässä ja Viinijärvellä koulujen sisäilmaa seurattiin tiiviisti.
Kansanmusiikkipitäjän kirjaston erikoisuudeksi taas kehkeytyi uusi tavaralainaamo, josta voi poimia vaikkapa urheilu- tai keittiövälineitä käyttöönsä.
Partiolippukunta Kokkoveikot sai alkuvuodesta käyttö- ja hallintaoikeuden Reponiemen partiomajaan, jota he kunnostivatkin kesällä ahkerasti.
Partiolaiset olivat myös aktiivisia tekijöitä Viinijärven uuden luontopolun ja siihen liittyvien pitkospuiden rakentamisessa.
Liperin kirkonkylälle perustettiin Pienten koulu ry useiden yhdistysten yhteisenä voimanponnistuksena. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valikoitui Miika Tolvanen.
Yhteisötaloksi nimetty pytinki sai toimia keväällä kokoontumispaikkana ja Mielitilat-näyttelyn kattona. Niin näyttely kuin itse yhteisötalo-projektikin palkittiin vuoden lopussa Liperin kunnan vuoden tekoina.
Viinijärvellä kyläyhdistys yritti saada Taipale-taloa kaupaksi siinä onnistumatta.
Liperin Taimi Suunnistus ry järjesti suunnistuksen MM-katsastukset toukokuussa.
Yleisurheilijat tehtailivat SM-mitaleja kolmin kappalein: Eemeli Hirvonen pinkoi pronssia 1500 metrillä 16-vuotiaiden sarjassa, Sallamari Leskinen ja Eena Pesonen ottivat kiekonheiton joukkuehopeaa, Aapo Heikkinen ja Eino Eskelinen sen sijaan lunastivat joukkuehopeaa kolmiloikassa.
Yllätyksen useita tyttöpelaajia eteni maajoukkuetielle.
Rääkkyläläinen Benjam Partio sai kolmannen SM-mitalinsa Taitaja-kilpailussa.
Niemiseen väki kokoontui loppusyksyllä, sillä urheiluseuran bingo täytti 50 vuotta.
Tekijät hymyilivät Mielitilat-teoksen keskellä yhteisötalolla keväällä.
Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaali hajautettiin ajallisesti ja paikallisesti pääjuhlaa unohtamatta. Tähtinä oli muun muassa Värttinä, jonka konsertti oli loppuunmyyty.
Kukkakuhhaus täytti Haapasalmen pellot, sillä tapahtumaan löysi jälleen noin 3000 vierasta.
Vuoden lopulla paketoitu Parasta Rääkkylää -hanke koulutti väkeä ja toi pitäjää esille paikallisesta ja valtakunnallisesti.
Roukalahden kesäteatteri perui kautensa jo varhain keväällä. Päätöstä vitkutellut Risti sen sijaan ratkaisi lopulta asian katsojien iloksi ja päätti tuoda lavalle Valelääkäri-esityksen.
Riäkkyteatteri sutkautti maailmaan Taimi Ilona -näyttämöteoksen. Timoi Munnen karjalankielinen monologi Unis da mierol sai valtaisia kehuja.
Vuosien urakka valmistui, kun Eiku ry:n Yksisarvisdinot-lastenooppera sai ensi-iltansa.
Uusi leipäpitäjän kesätapahtuma Y-fest kruunasi Suomen kuumimmaksi Rosa Cantarellan.
Tuomas Liukselta ilmestyi kauan odotettu Sudenkorennon kesä. Ninka Reittu-Kuurila tehtaili lasten kirjoja ja kuvituksia niihin lukuisia kappaleita saaden työstään Ukrin Vuoden kynä -tunnustuksen.
Perinnetiedon tärkeää tallettamista teki Liperi-Seura, joka järjesti Sata tarinaa Liperistä -hankkeen kyläiltoja ympäri leipäpitäjää.
Suurin musiikkikonsertti Liperissä järjestetiin loppuvuodesta, kun kirkonkylän remontoiden koulun salissa lauloivat Lykkyä-artistit. Hyväntekeväisyystempaus palkittiin Kotiseutu-uutisten Vuoden tekona.
Myllypuodin tapahtumatorit kokosivat hurjia ihmismääriä autojen ja koneiden äärelle Liperin kirkonkylällä. Yksi päivien puuhamiehistä oli Kotiseutu-uutisten Antilla palkittu Allu Karttunen.
Samaan pihapiiriin tuotiin syksyllä Leipäpäivä-tapahtuma koulukeskuksen purkutöiden ja koronan myötä. Kävijämäärä, noin 2000 vierasta, yllätti järjestäjät positiivisesti.
Yksi Rääkkylän helmistä Koistinen Kantele julkisti uuden innovatiivisen tuotteen, yhteissoittokanteleen. Sellaista on saanut soitella niin kunnantalolla kuin Suomen suurimmassa ammattikorkeakoulussa Metropoliassa.
Rääkkylän kunnantalon toinen valonpilkahdus oli kahviotoiminnan jatkuminen. Pötsönlahden Martat palkittiin tästä hyvästä Kotiseutu-uutisten vuoden teolla.
Linnea Nevanen (vas.) ja hänen äitinsä Anu Louhelainen lauloivat Lykkyä-konsertissa syksyllä.
Mökit tekivät kauppansa, ja käyttötarkoituksen muutoksella monet muuttivat mökeilleen asumaan.
Saimaannorpan rajoitusalueesta keskusteltiin keväällä. Valtiovallan päätösten venymisen myötä kuuttien suojelua harjoitettiin kalastajien vapaaehtoisin päätöksin.
Paksuniemen satamakahvio oli jälleen varma kesän matkailupaikka. Paksuniemen pojat lunastivat vielä kauden päätteeksi maakuntaliiton Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinnon.
Paksuniemen rantamaisemissa toimintaansa pääsi lopulta syksyllä aloittamaan Kalatehdas.
Kirkkolahden kehittäjäksi valikoitui Lauri Jänis. Työ vesistöjen ja muiden matkailumahdollisuuksien kartoittamiseksi pääsi hyvin vauhtiin vuoden mittaan.
Kononovinharjun kaavoittamisesta käytiin kiivasta keskustelua keväällä. Äänestyksessä kaavamuutos hyväksyttiin, minkä myötä tulevaisuuden uuden Jyrin sisäänajoväylän varteen rakentuu uusi asutusalue.
Kaavoituskeskustelua käytiin Härkinvaaran hyväksytystä louhosluvasta, Honkalammen osayleiskaava-alueella ja Ylämyllyn eritasoliittymään liittyen. Korpivaaran tuulivoimalahanke lähti laajentumaan neljästä yhdeksään voimalaan kaavoitusprosessin myötä. Samoin vireillä on Myllyalueen kaava.
Rääkkylän keltaisen seurakuntakeskuksen saamaa purkamislupaa harmiteltiin paljon. Pitäjän asukkaat iloitsivat kuitenkin kirkon maalausurakan valmistumisesta.
Heinäveden seurakunnan liittymisestä Liperin seurakuntaan päätettiin vuonna 2021.
Rääkkylän seurakuntatalo ja kirkko kuuluvat nykyisin samaan maisemaan. Kuva: Riitta Makkonen
Turuilla, toreilla ja lehden palstoilla puhutti keväällä kuntavaalit. Liperin valtuustoon valittiin yli puolet uusia päättäjiä, Rääkkylässä uudistuminen oli maltillisempaa.
Loppuvuodesta 2021 aloitettiinkin jo tammikuisten aluevaalien kampanjointi.
Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen teki hienoa valitustyötä rintasyövän puolesta ollessaan sairaslomalla vuoden 2020 lopulta vuoden 2021 kevääseen.
Kansanmusiikkipitäjää luotsasi väliaikaisella valtakirjalla jo aikanaan eläköitynyt Yrjö Eronen.
Rääkkylän kunta ajautui kriisikuntamenettelyyn kesän 2021 korvalla. Taistelu itsenäisyydestä jatkuu vuonna 2022.
Kapinakunta piti kalabaliikkia Siun soten epäoikeudenmukaisiksi kokemistaan maksuosuuksista saamatta asiaan mitään muutosta vuoden mittaan.
Rähistiinpä kunnassa lääkäri Tapio Hämäläisen töiden loppumisestakin tuloksetta. Valopiuhan valokuituverkko-asia sen sijaan sai mukavan käänteen, kun Kaisanet tuli sen vuokraajaksi.
Hannu Koistinen (oik.) kehitti maailmanlaajuisen innovaation: yhteissoittokanteleen. Koistinen ja opettaja Saila Kinnunen soittivat keväällä yhdessä bluesia.
Ravintoloilla, tuotantolaitoksilla ja palvelupaikoilla soljui kovin vaihtelevasti koronarajoitusten ja arjen kulutusmuutosten viidakossa. Esimerkiksi Liperissä sijaitseva sänkytehdas pystyi jatkamaan omistajajärjestelyjen jälkeen. Puupietari investoi Vaiviossa kuusi miljoonaa laajennukseensa ja Pro-Machining päätti rakentaa toimitilat Välikankaalle.
Ylämyllyn uusi yritystalo sai loppuvuodesta rinnalleen toisen mokoman kiinteistön. Yritysten lisäksi siihen muutti Pro Agria Joensuun seudun toimisto.
Ylämyllyn yläkoulun sisätilat valmistuivat kevään 2021 aikana.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.