Asuuko kotonasi tulevan nuorisovaltuuston jäsen? – Ehdokasasettelulle annettiin jatkoaika

Liperin nuorisovaltuuston vaalien ehdokasasetteluaikaa on jatkettu. Ensimmäisellä kerralla ehdokkaaksi ilmoittautuneita ei juuri ollut.

– Asia oli mennyt hieman ohi myös niiltä, keitä asia kiinnostaa, vapaa-aikaohjaaja Petri Raatikainen kertoo.

Nuorisovaltuustoon ehdolle voivat asettua ja vaaleissa äänestää kaikki 13–18-vuotiaat liperiläisnuoret.

Ehdokkaaksi ehtii asettua vielä 16. tammikuuta saakka. Ehdokaslista julkaistaan viikolla 3, jonka jälkeen ehdokkaille järjestetään vaalien infoilta.

Vaaleissa äänestäminen tapahtuu viikolla 4. Vaalien tulos julkaistaan helmikuun alussa.

Nuorisovaltuustoon valitaan 10 jäsentä kaksivuotiseksi kaudeksi. Valtuuston tehtäviin lukeutuu muun muassa nuorten ja kunnan välisen vuorovaikutuksen lisääminen ja nuorisotoiminnan tukeminen. Nuorisovaltuusto on myös esimerkiksi tehdyt esivalinnan Lykkyä-stipendien saajista.

Vastaa