Kela-taksien palvelutuottaja ja siten myös tilausnumero muuttuu

Pohjois-Karjalassa on ensi vuonna kaksi palveluntuottajaa, joilta Kelan korvaamat taksimatkat tilataan. Rääkkyläläinen tai liperiläinen asiakas voi itse valita tilaako hän Kela-taksin jatkossa Joensuun Taksi Oy:ltä vai Menevä Oy:ltä.

Kun asiakas tilaa Kela-taksin hän maksaa siitä vain omavastuun, joka on enintään 25 euroa yhdensuuntaiselta matkalta. Uutta on, että Kelasta välittyy palveluntuottajalle esimerkiksi vuosiomavastuun täyttymisestä.

Kela korvaa terveydenhuoltoon tehdyn matkan kustannuksia, kun matka on tehty sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi. Matkat korvataan yleensä halvimman käytettävissä olevan matkustustavan mukaan. Jos asiakkaan terveydentila tai liikenneolosuhteet edellyttävät erityisajoneuvon, kuten taksin käyttöä, korvaus voidaan maksaa erityisajoneuvon käytöstä aiheutuneiden kustannusten mukaan.

Jos Kela on myöntänyt asiakkaalle aiemmin oikeuden vakiotaksin käyttöön, oikeus siihen säilyy, vaikka palveluntuottaja vaihtuu. Asiakkaan kannattaa tiedustella nykyiseltä vakiotaksiltaan, jatkaako hän kuljetuksia jommallakummalla uusista palveluntuottajista. Jos asiakkaan nykyinen vakiotaksi ei jatka asiakkaan kuljetuksia 1.1.2022 alkaen, asiakkaan pitää ottaa yhteyttä palveluntuottajaan uuden vakiotaksin järjestämiseksi.

Vastaa