Kauneimpia joululauluja kaikenikäisille
Kauneimpia joululauluja on laulettu ja lauletaan tänä vuonna Liperissä monena iltana ennen jouluaattoa.
– Osa näistä laulutapahtumista on suunnattu tietynikäisille, jolloin myös lauluvalinnat on suunniteltu kullekin ikäryhmälle sopiviksi, kertoi Liperin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Riitta Hartonen.
Perjantai-iltana oli vuorossa nuorille suunnattu laulutapahtuma Ylämyllyn seurakuntatalolla. Lauluiltaan osallistui kolme nuorta, jotka kaikki olivat hakemassa merkintää rippikoulupassiin.
Tilaisuuteen osallistuneelle Kalle Eskeliselle mieleenpainuvin joululaulu on ollut Joulupuu on rakennettu -kappale. Hän osallistui ensimmäistä kertaa Kauneimmat joululaulut tapahtumaan.
– Ihan joulun alla tulee kuunneltua joulumusiikkia, lähinnä spotifystä, Eskelinen toteaa.
Seuraavan kerran joulun sävelmiin palataan iltapäivällä sunnuntaina 12. joulukuuta Ylämyllyn seurakuntatalolla sekä saman iltana Liperin kirkossa, jossa mukana on myös Laudamus-kuoro.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.