Joulupukki keräsi lasten lahjatoiveita Jyrin joulumyyjäisissä
Jyrin ruokalan piha kuhisi joulumyyjäisiin saapunutta väkeä lauantaina. Väenpaljoudesta erottui punanuttuinen hahmo, joulupukkihan se siellä lasten toiveita kuunteli.
– Selvä, junan jatko-osa ja kauppaleikki, joulupukki kuunteli Niki Kurvisen toiveita.
– Kyllähän lapset ovat kertoilleet toiveitaan, mutta suosituin ei vielä ole selvinnyt, pukki paljasti ja jatkoi.
Pukin hyvää muistia hämmästeltiin, vaan arveltiin tonttujen auttavan lahjalistojen kirjaamisessa.
– Kyllähän pukin on välillä kirjoitettava paperillekin noita toiveita.
Niki Kurvinen sai joulupukilta karkin, Irja Kurvinen taas kertoi ostaneensa laiskana mummona joulutalon. Emma Halonen silitti kaverikoiria.
Lettupisteen tuntumassa muuan Elias listasi toiveekseen ison paloauton ja Sofia suputti tahtovansa nokkahuilun.
– Mennään jo hevosjonoon, Sofia hoputti suunnaten kohti ponikärryajelun jonoa.
Kaviokkaiden lisäksi kävijöitä ilahduttivat kaverikoirat. Emma Halonen silitti niitä hymyssä suin ja kertoi joulupaketin toiveeksi myös lelukoiran. Myyjäisistä tytölle oli tarttunut matkaan koruja. Niitä ja paljon muuta ostettavaa oli tarjolla kymmenillä käsityöläisillä, yhdistyksillä ja muilla toimijoilla ruokalassa.
Tapahtuman järjesti Ylämyllyn koulun vanhempainneuvosto Rumpu ry.
Jyrin joulumyyjäisissä riitti tunnelmaa. Risto ja Irma Kerkkäsen tehtailema puinen joulutalo kestää vuodesta toiseen.
Havukranssit toivat jouluista tuoksua ruokalaan. Salokylän kyläyhdistyksen lettumestarina ahersi Marja-Liisa Puoliväli.