Kauneushoitolan palvelut monipuolistuvat
Jalka- ja kauneushoitola Lähde Kauneuteen yrittäjä Petra Tiainen Ylämyllyn Patteristontien risteyksestä kertoo, että hän on saanut rinnalleen palveluita täydentävän kumppanin. Hieroja Henna Heikkinen aloitti työt samoissa tiloissa marraskuun puolivälin jälkeen.
– Olen toiminut jo viisitoista vuotta yksin yrittäjänä ja kymmenen vuotta näissä tiloissa. Olen opiskellut kosmetologin lisäksi jalkojenhoitajaksi ja lähihoitajaksi työn ohessa. Jotkut ovat luulleet, että olen lopettanut, mutta töitä on tehty koko ajan ja nyt palveluita tulee lisää Hennan myötä, Tiainen muistuttaa.
Tiainen jatkaa, että hän on pystynyt yhdistämään osaamisensa ja koulutuksensa myös sote-puolelle. Hänellä on ollut yhteistyötä kotisairaanhoidon kautta, josta hänelle on ohjattu jalkojenhoitoa tarvitsevia asiakkaita. Näin Petra Tiainen on voinut hoitaa asiakkaita, jotka eivät pääse yrityksen tiloihin.
– Jalkojenhoidon tarve ja kysyntä ovat lisääntyneet koko ajan. Jalkojen hoidolla ennaltaehkäistään ongelmia, jotka voivat laskea toimintakykyä ja liikkumista.
Yrittäminen tuttua
Polvijärvellä asuva Heikkinen on palaamassa äitiysloman jälkeen takaisin työelämään. Hän on valmistunut hierojaksi pari vuotta sitten Itä-Suomen liikuntaopistosta.
– Olen ollut raksatöissä viisitoista vuotta. Yrittäminen on tuttua, sillä isä on töissä rakennus- ja kiinteistöalalla. Minulla on oma hierontahuone Petran tiloissa.
Molemmat yrittäjät kertovat tekevänsä myös kotikäyntejä. Niitä on myös soviteltava asiakkaiden toiveiden mukaiseksi.
– Jos emme ole paikalla vaikka kotikäynnin takia, niin meidäthän tavoittaa puhelimella. Meillä on myös nettiajanvaraus, yrittäjät kertovat.
Molemmat ovat täydentäneet ammatillista osaamistaan työn ohessa. Lisäkoulutus kiinnostaa edelleen kumpaakin.