Pellot talvikuntoon – Tiedätkö kuvissa olevien laitteiden nimet?
Eletään niitä aikoja, kun sadonkorjuut pelloilla on tehty, joten on aika valmistella peltoja tuleviin koitoksiin. Osalle pelloista tehdään korjuun jälkeen syyskyntö, tällä toimella nopeutetaan maan kuivumista keväisin, joten seuraavana keväänä kasvukausi saadaan tehokkaasti alkuun.
– Määräysten mukaan osa pelloista on myös jätettävä kasvipeitteiseksi valumien takia, kertoo liperiläinen maanviljelijä Kari Niiranen.
Ruokaviraston mukaan syyslannoitukset on levitettävä lokakuun loppuun mennessä. Lietelannoitusta Niirasten pelloille ei ole viime vuosina laitettu.
Tänä vuonna he istuttivat kokeiluna reilu kymmenen hehtaaria syysohraa.
– Uskon, että tästä tulee hyvä sato, koska maapohja on juurtumiselle otollinen eikä tähän hanhetkaan ole uskaltautuneet. Syyskylvön etuna on myös se, että se vähentää kevään työkuormaa, Niiranen sanoo toiveikkaana.
Tällä viuhtojalla tehdään pöyhennys ja tavarat valmiiksi paalaukseen. Tällä vermeellä saadaan jyvät sentin tarkasti vakoon. Tällä vimpaimella voidaan täydentää kyntöauran töitä. Tämä koppero jakelee sapuskaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.