Hanhien syysmuutto alkanut
Valkoposkien muutto alkoi BirdLifen mukaan perjantaina 10. syyskuuta. Eniten hanhia havaittiin Pohjois-Karjalassa, määrät kuitenkin jäivät alkuun muutamiin tuhansiin. Keskiviikkona 15. syyskuuta seuranneessa toisessa aallossa Suomeen saapui hanhia arviolta 300 tuhatta lisää.
Suurimmat paikallisparvet ovat olleet kymmenien tuhansien luokkaa, Tohmajärvelle arvioitiin pysähtyneen ruokailemaan 46 000 valkoposkihanhea.
Tutkimusten mukaan valkoposkihanhi ei laskeudu mielellään yli 12 senttimetrin korkuiseen kasvustoon, koska riski jäädä petojen saaliiksi on suuri. Tämä on hillinnyt lintujen laskeutumista pohjoisissa maakunnissa, jossa sadonkorjuu on vielä kesken.
Tuuliennusteen mukaan pohjoistuuli vienee suuren osan hanhista Venäjän puolelta Suomen ohi. Hyvällä myötätuulella iso osa hanhista voi matkata kauemmaksi kuin tavallisesti. Varsinaisen päämuuton odotetaan tapahtuvan syyskuun lopussa ja lokakuun alussa.