Petoyhdyshenkilö vahvistaa susihavainnon – ”Vakituista reviiriä alueella ei ole”
Liperin Onkisalmella havaittiin susi lauantai-iltana noin kello 19. Susi liikkui Kirsi Laakkosen mökin pihatiellä ja pihalla. Laakkonen kuvasi suden mökkinsä pihalla.
– Minun mielestäni ei ole epäilystäkään, etteikö eläin olisi susi, Laakkonen kommentoi havaintoaan.
Liperin riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Kirsi Savolainen on tutustunut havaintoon ja kuvamateriaaliin. Myös Savolainen on sitä mieltä, että kyseessä on susi.
– Ulkonäkö ja liikkumistyyli on susimainen. Minun kokemuksella sanoisin, että eläin on susi, Savolainen kiteyttää.
Liperin alueella ei sijaitse tällä hetkellä susien vakituista reviiriä. Yksittäisiä susihavaintoja tehdään vuosittain muutamia. Kyse on Savolaisen mukaan satunnaisista harhailijoista.
– Alue, jossa susi oli havaittu, on ollut suden läpikulku reitti. Vakituista reviiriä alueella ei ole.
– Liperistä tulee tasaisella syklillä susihavaintoja. Tällä kertaa ihmetystä aiheutti suunta, jossa susi havaittiin, Savolainen kertoo.
On mahdotonta sanoa, että onko lauantaina havaittu susi ollut yksin.
– Emme näe enää jälkiä maastossa, joten en pysty arvioimaan sitä, että onko susia ollut yksi vai kaksi.
Savolaisen mukaan on harvinaista ja ikävää, että suden reitti on tällä kertaa poikennut pihapiiriin.
Savolainen toivoo, että kaikista susihavainnoista ilmoitettaisiin tarkka paikka suurpetoyhdyshenkilölle, jotta tiedot kirjautuisivat Tassu-järjestelmään.
Tassu on suurpetohavaintojen ilmoittamiseen tarkoitettu sovellus. Havaintoja järjestelmään voivat kirjata suurpetoyhdyshenkilöt. Järjestelmän tavoitteena on nopeuttaa suurpetohavaintojen päätymistä tutkimuksen käyttöön.
Ajantasaisuuden lisäksi Tassun toivotaan lisäävän erityisesti suurpetokannoista saatavan tiedon määrää ja laatua. Tämä on tarpeen, jotta suurpetojen runsaus ja alueellinen jakautuminen olisi helpommin ja tarkemmin arvioitavissa.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.