Astra Zeneca -koronavirusrokote viikon jäähylle
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan Suomessa on ilmoitettu kaksi aivolaskimotukosta 4-10 päivää Astra Zenecan koronarokotteen saamisen jälkeen. Molemmilla sairastuneilla henkilöillä on verisuonitukokseen liittyviä lääketieteellisiä riskitekijöitä ja potilaiden tutkimukset ovat yhä kesken.
Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Thl) on päättänyt keskeyttää Astra Zenecan rokotteen antamisen Suomessa, kunnes tapauksista on lisää tietoa ja mahdollisen syy-seuraus-suhteen olemassaoloa voidaan arvioida. Keskeytys astuu voimaan välittömästi perjantaina.
Thl:n mukaan tilanne arvioidaan ensi viikon aikana. Rokotukset Astra Zenecan rokotteella jatkuvat aikaisintaan maanantaina 29.3.
Havaitut poikkeukselliset oireet ovat erittäin harvinaisia. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, liittyvätkö havaitut hyytymishäiriöt rokotukseen.
Astra Zenecan koronarokotteen saaneita kehotetaan tarkkailemaan poikkeavan voimakkaita oireita, jotka voivat alkaa vasta yli kolmen vuorokauden päästä rokottamisesta. Hoitoon on hakeuduttava välittömästi, jos saa voimakkaan, selvästi jatkuvasti pahenevan päänsäryn tai erittäin voimakkaasti lisääntyviä mustelmia iholla tai limakalvoilla.
Euroopan lääkeviranomaisen Ema:n eilen 18.3. julkaiseman arvion mukaan Astra Zenecan koronarokotteen hyödyt ovat edelleen haittoja suuremmat. Rokotuksilla torjutaan koronapandemian leviämistä sekä sairaalahoitoon ja kuolemaan johtavia vakavia tautimuotoja. Astra Zenecan rokotteen käyttöön ei liity suurentunutta verisuonitukosten, kuten syvien laskimotukosten ja keuhkoveritulppien, riskiä. Myöskään tiettyihin rokote-eriin liittyviä laatu- tai muita poikkeamia ei todettu. Ema tutkii lisää rokotteen mahdollista yhteyttä kahteen hyvin harvinaiseen veren hyytymishäiriöön. Niihin liittyy vähentynyt verihiutaleiden määrä ja lisääntynyt taipumus verisuonitukoksiin. Nyt Suomessa ilmoitetut kaksi tapausta voivat mahdollisesti liittyä kyseisiin veren hyytymishäiriöihin.
Ema:n tietojen mukaan lähes 20 miljoonalla Astra Zenecan koronavirusrokotteella rokotetulla oli 16.3. mennessä ilmoitettu yhteensä 18 aivolaskimoiden tukostapausta. Tämän lisäksi seitsemällä rokotetulla on ilmoitettu yleistynyt suonensisäinen hyytyminen (disseminated intravascular coagulation eli DIC).