Koneurakointi J. Multanen vuoden yrittäjä

Rääkkylän vuoden yrittäjä 2020 on Koneurakointi J. Multanen. Yrittäjä Janne Multanen toimii yrityksessä yksin. Koneurakoinnin kotipaikka löytyy Jaamantieltä.

Yritys on perustettu liki kolmekymmentä vuotta sitten. Rääkkylän yrittäjäyhdistyksen perusteluissa todetaan, että yrittäjä on ahkera ja yhteistyöhaluinen maanrakentaja. Yrittäjä työllistää itsensä ympärivuotisesti.

Yrityksen palveluihin kuuluu jätevesijärjestelmät suunnittelusta asennukseen, erilaiset kaivuutyöt kunnallistekniikasta kaapeleihin ja maa-ainesmyynti.

Yksi keskeisistä toimintamuodoista on soran ja murskeiden toimittaminen rakennuksille ja tietyömaille. Koneurakoinnin kalustoon kuuluu kolme erilaista kaivinkonetta ja lukuisia erilaisia lisälaitteita kaivinkoneisiin.

Tavara kulkee näppärästi työmaille traktorilla ja sora-autolla.

Rääkkylän vuoden yrittäjä julkistettiin Yrittäjien vuosikokouksessa joulukuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Vastaa