Ilkivallantekijää ei ole tavoitettu
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Liperissä tapahtuneista ilkivallanteoista.
Perjantain ja lauantain välisenä aikana rikottiin Ylämyllyntien varressa Lautasuolla sijaitsevan bussikatoksen kolme lasiseinää. Vastaavanlaista ilkivaltaa tehtiin myös Kuopiontien varressa sijaitsevilla pysäkeillä ammattioppilaitos Luovin kohdalla. Joensuusta Viinijärven suuntaan matkaavien bussien odottelupaikalta rikottiin yksi sivulasi, valtatien toisella puolella olevasta katoksesta räsäytettiin rikki puolestaan takaseinä.
Rikosnimike tapauksissa on vahingonteko ja rangaistus siitä on sakko. Sakkorangaistus voidaan langettaa 15 vuotta täyttäneelle.
Vahingonkorvausvastuu ei sitä vastoin katso ikää. Rikottujen lasien lisäksi tekijän maksettavaksi jää myös lasien vaihdosta aiheutuneet kustannukset.
Ely-keskuksesta kerrotaan, että yhden bussikatoksen lasien rikkomisesta aiheutuu noin 700 euron kustannukset. Lasien vaihdon osuus tästä on noin 500 euroa, siivoustyön hinta on puolestaan noin 200 euroa.
Mitä pahemmin bussikatos siipeensä saa, sitä suuremmiksi nousevat kustannukset. Rungon vaurioituminen voi nostaa hintalapun tuhansiin euroihin.
– Jopa 5000 euroa on mennyt pysäkkikatoksen täydelliseen korjaamiseen, elystä kerrotaan.