Parakeista halutaan luopua

Liperin hyvinvointilautakunta päätti viime torstaisessa kokouksessaan esittää elinympäristölautakunnalle Liperin kirkonkylällä sijaitsevan siirtokoulun laajentamista.

Tällä hetkellä Liperin kirkonkylällä koulua käydään kolmessa eri rakennuksessa: parakkikoulussa, siirtokoulussa sekä osittaisessa käyttökiellossa olevassa koulukeskuksessa.

Suunnitelmissa on, että Liperin koulukeskuksen peruskorjaus ja uudisrakentaminen alkaisi Ylämyllyn yläkoulun valmistuttua. Sen myötä kirkonkylällä koulua käytäisiin kokonaisuudessaan väistötiloissa.

Hyvinvointilautakunnan mukaan kahden erillisen väistötilan malli olisi kuitenkin haasteellinen. Kuntosalin ja koulun välisellä alueella sijaitsevissa parakkitiloissa ei ole vesi- tai viemäriliittymää. Näin ollen lähimmät wc-tilat olisivat Penttilässä tai siirtokoulun tiloissa.

Lisäksi parakkien ja siirtokoulun väliin jäisi työmaa-alue.

Hyvinvointilautakunta esittääkin koulukeskuksen takana olevalla pellolla sijaitsevan siirtokoulun laajentamista rakentamalla toiseen kerrokseen lisätilaa sekä muuttamalla nykyisiä toimistotiloja luokkatiloiksi. Esityksen mukaan parakkikoulusta luovuttaisiin kesäkuussa 2021 ja saman vuoden elokuusta alkaen alakoululaiset opiskelisivat nykyistä kookkaammassa parakkikoulussa.

Vastaa