Kolme hiehoa on karkuteillä Liperissä

Kolme hiehoa on karkuteillä Liperin Selkärannalla. Eläimet karkasivat Kantturantien varrella sijaitsevalta Rouhiaisten karjatilalta lauantaiaamuna.

– Lähdin yhdeksän aikaan aamulla uittamaan hevosta ja kun tunnin päästä palasin, hiehot olivat karanneet, Risto Rouhiainen kertoo.

Viidestä hiehosta kolme oli pujahtanut pakosalle aidan mentyä nurin, kun taas loput kaksi oli jäänyt kotipellolle.

Karkulaisten etsintää vaikeutti lauantainen sade, joka hävitti tehokkaasti eläinten jäljet. Tänään maanantaina iltapäivällä Rouhiainen kuitenkin löysi hiehojen jättämiä jälkiä noin kilometrin päässä aidasta.

– Kukaan ei ole kertonut nähneensä hiehoja, tiedä minne ovat menneet, Rouhiainen pohtii ja jatkaa etsintöjä.

 

Kommentit

  1. Kirjoittanut Eija

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *