Historiikille kunnan tuki

Rääkkylä-Seura saa kunnalta 10 000 euron tuen pitäjähistoriikin koostamiseen.

Summasta puolet suoritetaan yhdistykselle kuluvan vuoden aikana. Loput maksetaan mahdollisesti ensi vuoden puolella erillisellä päätöksellä, riippuen seuran rahoitussuunnitelman toteutumisesta.

Historiatoimikunta saa käyttää työskentelyynsä projektin aloittaneelle Ilkka Simalaiselle myönnettyä työhuonetta kunnantalon kolmannessa kerroksessa.

Kunnan avustus on noin kymmenesosa koko projektin kustannusarviosta, sillä hankkeen loppusumman arvioidaan olevan noin 100 000 euroa. Pitäjäseura hakee rahoitusta projektilleen useilta eri tahoilta. Anomuksia on lähetetty muun muassa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle. Projektin tavoitteena on tuottaa Rääkkylän historia -nimeä kantava teos ja erillinen nettisivusto pitäjän historiakirjoituksia varten.

Vastaa