Kaksi kaatolupaa
Liperin ja Rääkkylän ilveskanta on runsastunut viime vuosin; molemmat kunnat sijoittuvat Polvijärven kera kolmen kärkeen maakunnannan ilvespoikueiden määrässä.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Pohjois-Karjalan ilveskanta on tällä hetkellä noin 155–175 aikuista yksilöä. Luonnonvarakeskuksen tekemä arvio töpöhäntien määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja kirjaamiin havaintoihin. Vuonna 2018 arvioitiin Pohjois-Karjalan alueella liikkuneen 26–29 ilvespentuetta.
Kannan runsastuminen näkyy lajin kannanhoidollisessa pyynnissä. Seuraavalle jahtikaudelle Pohjois-Karjalaan on myönnetty kaikkiaan 18 kannanhoidollista ilveksen pyyntilupaa, mikä on neljä enemmän kuin viime vuonna. Sekä Liperissä että Rääkkylässä on lupa kellistää kaksi täpläturkkia kummassakin kunnassa.
Ilveksen metsästyskausi alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.