Kunnalta vaaditaan korvauksia putkirikosta

Haapasalmen entisen koulun omistaja Helena Paakkinen vaatii kunnalta korvausta kiinteistönsä vesivahingosta.

Kuluvan vuoden helmikuussa koulurakennuksessa tapahtui putkirikko, jonka takia vettä valui runsaasti rakennuksen välipohjaan, lattiarakenteisiin ja seiniin. Vesi oli jäätynyt palopostiputkessa, aiheuttaen putkirikon. Vesimittarin sulkuventtiili oli kiinni eli talon putkistossa ei pitänyt kiertää vettä. Vesivahingon aiheuttaneeseen palopostiputkeen olikin vedetty oma putki suoraan runkolinjasta eli putki olisi pitänyt sulkea linjasulusta runkolinjan haarakohdasta satojen metrien päästä. Ilmeisesti palopostiputki on asennettu aikoinaan kenties palomääräysten tai muun vastaavan syyn takia.

Palopostiputken olemassaolo ei ilmennyt rakennusaikaisista LVI-kuvissa, eikä alueen vesiosuuskunnallakaan ollut tietoa putken sijainnista.

Putken sijainnista ei tietoa

Korvausta vaativan Paakkisen mielestä kunnassa olisi pitänyt olla tieto putken sijainnista. Paakkisen mukaan kunta on toiminut huolimattomasti ja on vastuussa vahingosta. Paakkinen vaatii 143 000 euron korvausta rakennukselle aiheutuneesta vahingosta.

Rääkkylän kunta myi koulun piharakennuksineen vuoden 2002 keväällä Stacia Blakelle. Paakkinen osti kiinteistön Blakelta syksyllä vuonna 2002.

Rääkkylän elinvoimalautakunta käsittelee vaatimuksen seuraavassa kokouksessaan, josta asia siirtyy kunnanhallituksen ratkaistavaksi. Päätösehdotuksena esitetään, ettei kunta ole korvausvelvollinen. Perusteluna todetaan, että kaupasta on kulunut liki kaksi vuosikymmentä eikä kunta myyjänä ole voinut olla tietoinen putkesta, koska sitä ei näy missään rakennusta koskevissa piirustuksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *