Liperin seurakunnalle alijäämäinen tilinpäätös

Liperin kirkkovaltuusto hyväksyi viime viikon tiistaina seurakunnan viime vuoden tilinpäätöksen. Tilinpäätös oli 29 391 euroa alijäämäinen.

Tulos oli hieman odotettua parempi. Alkuperäisessä talousarviossa alijäämäksi oli arvioitu 65 500 euroa.

Verotuloja kertyi lähes talousarvion mukaisesti, 1,817 miljoonaa euroa. Lisäksi seurakunta sai valtiolta yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen noin 239 000 euroa. Käyttötalouden puolella oltiin tarkkoja, nettomenot alittuivat noin 52.000 eurolla.

Toimintakulut kasvoivat edellisvuodesta 4,1 prosenttia noin 1, 9 miljoonaa euroon.

Seurakunnan vuosikate pieneni vuoden 2017 noin 238 000 eurosta noin 83 500 euroon. Vuosikate ei riittänyt kattamaan poistoja.  Seurakunnan jäsentä kohti vuosikate oli 9,34 euroa.

Kirkkovaltuusto päätti säilyttää Liperin seurakunnan tuloveroprosentin ennallaan vuonna 2020. Seurakunnan tuloveroprosentti on ollut 1,6 vuodesta 2002 lähtien.

Vastaa