Liperiläisiä Laulurinteellä

Perjantaina toukokuun viimeisenä päivänä Joensuun Laulurinne on taas ääriään myöten täynnä, kun 6 000 koululaista ja noin 15 000 katsojaa kokoontuvat avaamaan Suomen suven. Musiikin ja laulun täyteinen tilaisuus alkaa kello 18.

Paikalla on joensuulaisten alakoululaisten lisäksi oppilailta Kuopiosta, Heinävedeltä, Kontiolahdelta ja Liperistä. Liperiläiset koululaiset vierailevat tapahtumassa joka toinen vuosi.

Suven avaus järjestetään nyt jo 35. kerran.

Perinteisten laulujen, Suvivirren ja Karjalaisten laulun lisäksi, ohjelma sisältää kaksi kantaesitystä. Aikaisemmin Heikki Kirkisen kirjoittama Suven avaus on lausuttu, mutta tänä vuonna se esitetään Mika Vanhasen säveltämänä. Toisena kantaesityksenä kuullaan keväinen lastenlaulu Karhunpesän vieraskirja, jonka on säveltänyt musiikkimies Onni Muikku.

Vierailevana artistina Laululavalla nähdään Tuure Boelius. Artistiuraa tekevä nuori tunnetaan myös tubettajana ja näyttelijänä. Hän on monille tuttu myös Tanssii tähtien kanssa -televisiosarjasta.

Esiintymässä nähdään lisäksi Sirkus Supiaisen lapsiryhmä.

Suven avauksen johtaa kapellimestari Mika Hirvonen ja säestää Joensuun puhallinorkesteri täydennettynä Joensuun kaupunginorkesterin muusikolla. Juontajana toimii luokanopettaja Perttu Kivivuori.

Tapahtuma lähetetään suorana lähetyksenä YLE Areenassa ja se on katsottavissa myös jälkeenpäin.

Vastaa