Työmarkkinatuki kasvussa

Liperin kunnanhallituksen käsittelemässä työllisyyskatsauksessa selviää, että työmarkkinatuen kuntaosuus on tänä vuonna kasvussa, vaikka työttömyysprosentti on laskussa ja painunut alle kymmeneen. Laskua on pariin vuoteen kolmisen prosenttia.

Kuntaosuuden kasvun syynä on työttömyyden pitkittyminen eli pitkäaikaistyöttömien osuuden kasvaminen. Kahdessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on tuplaantunut noin sataan henkilöön. Määrärahavaraus on todennäköisesti ylittymässä tänä vuonna.

Työllisyyspalveluihin on varattu kuuden henkilötyövuoden panos. Palveluissa on vapautumassa vuoden loppupuolella työhönvalmentajan vakanssi, jota henkilöstöpäällikkö esittää täytettäväksi.

Kuntouttavassa työtoiminnassa oli mukana vuonna 2018 95 asiakasta. Kunta on lähdössä Topakka-hankkeeseen, jossa ohjataan resursseja työttömien työkykykoordinointiin. Kunnan maksuosuus on vuodessa 9 520 euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *