Harrastuskalenteri ja vuosikello nettiin

Liperin järjestöfoorumissa päätettiin tiistaina Ylämyllyn koululla jatkaa sähköisen vuosikellon ja harrastekalenterin kehittämistä. Järjestöt ja yhdistykset voivat kertoa tarpeistaan kunnan vapaa-aikasihteeri Raimo Piiroiselle.

Netissä toimivat työkalut auttaisivat yhdistyksiä suunnittelemaan toimintaansa ja harrastajia löytämään ne. Niiden avulla myös vältettäisiin se, että esimerkiksi tietyn ikäisille kohdennetut harrastukset olisivat kaikki samaan aikaan.

Harrasteillassa esitettiin myös toiveita mahdollisuudesta järjestää lapsia kyyditseville aikuisille omia harrastuksia samaan aikaan.

Vastaa