Honkalammella viemäröidään

Liperin kunta on aloittaa hulevesiviemärin rakentamisen Ylämyllyn Honkalammella, Laaksopolulla. Muutostyöt alkavat heti pääsiäisen jälkeen muun muassa puiden kaadolla osassa risteysaluetta.

Projektin yhteydessä muotoillaan ja uusitaan myös Jäkälätien ja Laaksopolun risteysaluetta. Lisäksi uusitaan risteysalueen kuivatusjärjestelyjä Jäkälätien suunnasta valuville vesille tehdään pieniä muutoksia tien pinnan korkeustasoon Laaksopolku 6–10 välillä. Laaksopolun vielä asfaltoimatta oleva osa aiotaan asfaltoida myöhemmin kesän aikaan.

Kulkuyhteys tonteille pyritään säilyttämään työn aikana. Kaivutyö voi kuitenkin aiheuttaa lyhyitä katkoksia ajoneuvoliikenteelle. Projektin arvioidaan kestävän noin kahden viikon ajan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *