Hallinto-oikeuden päätös odotuttaa yhä

Petteri Pakarisen (sd.) hallinto-oikeuteen tekemään valitukseen ei ole vieläkään saatu päätöstä. Pakarinen valitti taannoin valtuuston päätöksestä, jolla otettiin 1,5 miljoonan euron laina Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan velkoja varten.

Hallinto-oikeuden kantaa jouduttaneen ennakkotietojen mukaan odottamaan vähintään huhti-toukokuulle saakka.

Päätöksen viivästymisen takia Rääkkylän kunnanhallitus päätti jatkaa maaliskuun lopulla eräytyvää kuntatodistusohjelmaa vielä kuudella kuukaudella, eli syyskuun 21. päivään saakka. Kuntatodistus tarkoittaa kunnan liikkeelle laskemaa, lyhytaikaista velkasitoumusta, jota Rääkkylässä on päätetty käyttää siihen saakka, kunnes hallinto-oikeus antaa vastauksensa Pakarisen valitukseen.

Jouko Päivisen (sd.) tekemät aloitteet tietoverkko-osuuskunnan hakeuttamisesta velkasaneerauksen piiriin sekä talouden selvittämisestä hallitus totesi loppuun käsitellyiksi, sillä omavelkaisena takaajana kunta ei aio ryhtyä osuuskunnan lainojen suhteen mihinkään toimenpiteisiin ennen kuin hallinto-oikeuden päätös on saatu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *