Kolarissa kuollut oli tukevassa humalassa
Poliisi on saanut päätökseen Liperissä sattuneen kuolonkolarin esitutkinnan. Onnettomuus tapahtui syyskuun lopulla Kuopiontiellä Kuoringan kohdalla.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Joensuun suunnasta tullut henkilöauto lähti mutkittelemaan ja osui lopulta Kuopion suunnasta tulleeseen hevoskuljetusperävaunua vetäneeseen pakettiautoon.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi yhteentörmäyksessä.
Esitutkinnassa selvisi, että henkilöauton kuljettajalla oli tapahtuma-aikana veressä alkoholia 2,2 promillea. Näin ollen kuljettajaa oli syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi häntä epäiltiin kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta, sillä pakettiautossa olleet neljä ihmistä saivat kaikki eriasteisia vammoja. Vammoista osa oli erittäin vakavia ja osa mahdollisesti elinikäisiä.
Hevoskuljetusvaunussa ollut hevonen selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä.
Esitutkinnan aikana tehtyjen kuulustelujen perusteella onnettomuuden katsotaan johtuneen siitä, että henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan päihtymystilansa ja liian suuren tilannenopeuden vuoksi.
Koska henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa, asia ei etene syyteharkintaan.