Palkankorotukset vielä harkittavaksi

Rääkkylän kunnanhallituksessa käsiteltiin jälleen palkantarkastuspyyntöjä, mutta asia jätettiin vielä pöydälle lisäselvityksiä varten.

Edellisessä hallituksen kokouksessa päätettiin oikaisuvaatimuksen jälkeen korottaa sivistystoimenjohtajan palkkaa. Nyt lisäkorvausta työstään kaipaavat kunnanjohtaja, kehityssihteeri sekä kaksi kirjastovirkailijaa.

Suurin palkantarkastuspyyntö on 800 euron lisäystä tilipussiinsa toivovalla kunnanjohtajalla, sillä hän hoitaa kunnanhoitajan toimen lisäksi myös hallintojohtajan tehtävät sekä taloushallintoa jaetusti kirjanpitäjän kanssa. Vuoden alusta voimaan tulleen organisaatiomuutoksen myötä virkaan kuuluu myös elinvoimajohtajan tehtävät sekä työpajan toiminnasta ja taloudellisuudesta vastaaminen. Kunnanjohtaja perustelee lisäkorvausta työtehtävien vaativuutta vastaavalle tasolle saamisen lisäksi myös sillä, että kunnanjohtajan palkkaus tulisi olla oikeassa suhteessa muiden johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkaukseen nähden.

Vastaa