Myllymeijerin remonttiin kaivataan rahoitusta

Rääkkylä-Seura toivoo apua kiinteistönsä kunnostamiseen kunnan kirstusta. Pitäjäseuran puheenjohtaja Tapio Hämäläinen on lähestynyt kunnanhallitusta yhteistyöehdotuksella, jossa tiedustellaan virallista kantaa Paksuniemen myllymeijerin kunnostamiseen osallistumisesta.

Kunta lahjoitti rakennuksen pitäjäseuralle, jolloin ajatuksena oli, että seura saisi remontointiin paremmin tukea kuin kunta.

Yhteistyötarjousta perustellaan sillä, että kunnassa oltiin jo lahjoitushetkellä tietoisia rakennuksen laajoista vaurioista. Osittain museona toimivassa rakennuksessa on myös satamakahvilan majoitushuoneita sekä Paksuniemen Juomatehtaan tilamyymälä sekä tuotantotilat.

Pitäjäseuran tilaamien asiantuntija-arvioiden mukaan rakennuksen vaurioiden korjaaminen maksaisi noin 200 000 euroa. Selvityksen perusteella remontointiin olisi mahdollista saada ulkopuolista rahoitusta.

Esimerkiksi kattoremontin hinnaksi on laskettu noin 100 000 euroa, johon voisi saada avustusta enintään 75 prosenttia. Jäljelle jäisi 25 000 euroa, josta talkootyöllä voisi korvata puolet, jolloin omarahoitusosuudeksi jäisi 12 500 euroa.

Laina myönnetään

Kunnanhallitus päätti, että pitäjäseuralle voidaan myöntää myöhemmin erillisellä päätöksellä puskurilainaa Ely-keskuksen rahoituspäätöstä vastaan, mikäli seura esittää kunnanhallitukselle pitävän kustannusarvion ja myönteisen avustuspäätöksen.

Lisäksi todettiin, että rakennustarkastaja Kalevi Harinen ja apulaisrakennustarkastaja Joni Rytkönen tekevät rakennuksessa katselmuksen yhdessä seuran edustajan kanssa.

Rääkkylä-Seura aloitti rakennuksen suuremman kunnostuksen reilu vuosi sitten, jolloin varastona toiminut myllyosio siivottiin perusteellisesti, ja muun muassa sisäosiin tehtiin pieniä kunnostuksia. Kunnostusta vaatisi erityisesti rakennuksen ylin kerros, jossa on muun muassa vesivaurion tekemiä tuhoja.

Vastaa