Joukko kuntalaisia tehnyt kuntalaisaloitteen Liprakan tulevaisuudesta

Ryhmä liperiläisiä on tehnyt Liperin kunnanhallitukselle kuntalaisaloitteen Ammattiopisto Luovin uimahallin eli Liprakan käyttöönotosta. Aloitteessa esitetään, että Liperin kunta sopisi ammattiopiston kiinteistössä sijaitsevan uimahallin käytöstä Luovin kanssa vuoteen 2030 ulottuvalla, vuosittain tarkasteltavalla sopimuksella.

Aloitteessa ehdotetaan, että Luovin kanssa jatkettaisiin neuvotteluita kustannusten kattamisesta sillä perusteella, että halli palvelisi myös ammattiopiston tarpeita ja parantaisi oppilaitoksen houkuttelevuutta. Lisäksi Liperin kuntaa kehotetaan ottamaan yhteyttä naapurikuntiin, jotta nämä voisivat osallistua Liprakan aiheuttamien kustannusten kattamiseen ja tarjota sen käyttöä asukkailleen.

Kuntalaisaloitteessa arvioidaan uimahallin käyttöönoton ja ensimmäisen vuoden kustannuksiksi 266 000 euroa. Kunnan osuudeksi menoista tuottojen jälkeen arvioidaan 114 000 euroa.

Kuntalaisaloitteen ovat allekirjoittaneet Eero Reijonen, Tero Kuittinen, Juha Kosonen, Martti Jormanainen, Satu Hirvonen, Tarmo Nenonen, Matti Hämäläinen, Pentti Kuokkanen, Jarmo Hämäläinen, Seppo Nissinen ja Arto Romppanen.

Ammattiopisto Luovi sulki Liprakan vuonna 2015, koska se aiheutti oppilaitokselle vuosittain satojen tuhansien eurojen kustannukset.

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *