Lainamäärä kasvaa Liperissä

Liperin kunta ottaa kolme miljoonaa talousarviolainaa Kuntarahoitukselta. Kunnanhallitus päätti, että kiinteäkorkoinen laina otetaan viideksi vuodeksi.

Liperi nosti keväällä kuusi miljoonaa euroa uutta lainaa valtuuston päätösten mukaisesti.

Kunnan lainakanta oli syyskuun alkupuolella 31,5 miljoonaa euroa, josta pitkäaikaisia lainoja oli 28,5 miljoonaa.

Syyskuun loppuun mennessä pitkäaikaisia lainoja lyhennetään noin 1,5 miljoonalla eurolla, joten lokakuulle siirryttäessä lainamäärä on kokonaisuudessaan noin 33 miljoonaa euroa. Jokaista liperiläistä kohti lainaa on noin 2700 euroa.

Vuoden 2016 lopussa kunnalla oli lainaa 30,24 miljoonaa, joten kassaan on syntynyt lisää miinusta vuoden aikana.

Talouskatsauksen mukaan Liperin kunnan verotulot jäävät hieman talousarviota pienemmiksi. Viime vuoteen verrattuna verotulot putoavat 1,2 miljoonalla eurolla.

Kun myös valtionosuudet toteutuvat alkuperäisiä arvioita pienempinä, tulopohja jäänee 0,4 miljoonaa euroa alle talousarvion.

Keskushallinnon ja elinympäristöpalveluiden esittämät talousarviomuutokset parantavat toimintakatetta 80 000 euroa.

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *