Vexven halli on myyty

Joensuun seudun kehittämisyhtiö Josek Oy on ollut edistämässä Välikankaalla sijaitsevan, Vexven tyhjentyneen hallin saamista tuotannolliseen käyttöön.

– Sen verran voin kertoa, että halli on myyty. Uuden omistajan nimeä en voi vielä paljastaa; hän tulee julkisuuteen aikanaan, Josekin toimitusjohtaja Pekka Nuutinen sanoo.

Josekin mukaan Liperiin perustettiin alkuvuodesta 23 uutta yritystä. Kun lakanneita yrityksiä oli yhdeksän, ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yritysten määrä kasvoi 14:llä.
Josekin palveluja käytti vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 72 liperiläistä asiakasta. Heidän kanssaan järjestettyjä tapaamisia ja muita yhteydenottoja oli yhteensä 189 kappaletta.
Eniten kysyntää oli omistajanvaihdospalveluilla ja toiseksi suosituinta oli alkavien yrittäjien neuvonta.

Kehittämisyhtiön edustajat ovat olleet mukana työstämässä uutta Liperin elinvoima-asiaa erilaisissa työryhmissä.

Vastaa

Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.