Kolme liperiläistä kärysi ratista
Viikonvaihteen aikana poliisin haaviin jäi muutamia liperiläisautoilijoita, joiden ajokunnossa oli ainakin rahtunen toivomisen varaa.
Lauantaina aamuyöstä 31-vuotias liperiläismies karautti autollaan vastaantulevien kaistan yli ojaan Marjosärkäntiellä Kontiolahdella. Virkavalta tavoitti miehen autostaan unilta, herätti tämän ja pyysi puhaltamaan alkometriin. Puhalluskoe osoitti miehen olevan 1,88 promillen juopumustilassa.
Liekö humalaisen tuuria vai mitä ettei liperiläisautoilija loukkaantunut ulosajossa.
38-vuotias liperiläismies puolestaan yritti välttää puhalluskokeeseen osallistumisen kurvailemalla poliisia karkuun lauantaina iltapäivällä.
Heinävedentiellä partiota vastaan ajanut autoilija kiinnitti virkavallan huomion epävarmalla ajotyylillään. Poliisi kääntyi autoilijan perään ja koetti seisauttaa tämän pysäytysvaloa vilauttelemalla. Autoilija jatkoi kuitenkin matkantekoa muina miehinä. Liperin liikenneympyrään saavuttuaan autoilija kurvasi voimakkaasti kiihdyttäen Rääkkylän suuntaan. Hän seilasi kaistallaan reunasta toiseen ja pistäytyi välillä myös pientareen puolella.
Autoilija kurvaili Tutjuntietä puolisen kilometriä, kunnes kääntyi omakotitaloalueelle johtavalle tielle.
Miehen parkkeerattua kaaransa sai poliisi todeta tämän olevan voimakkaasti päihtynyt. Liperiläisen olemuksen ja käytöksen perusteella poliisi epäilee tämän nauttineen paitsi alkoholia, myös muita päihdyttäviä aineita. Asian selvittämiseksi mies vietiin verikokeisiin.
Lauantai-iltana 25-vuotias liperiläisnainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon tämän autoiltua alkoholin vaikutuksen alaisena. Ylämyllyntiellä autoillut ja puhallutettu nainen hönkäisi alkometriin 1,32 promillen lukemat.