Rääkkylä ostaa teknisen johtajan työpanoksen Tohmajärveltä
Rääkkylän kunta ostaa jatkossa Tohmajärven kunnalta teknisen johtajan valmistelu- ja virkatehtäviä, päätti kunnanhallitus maanantaina. Ostosopimus on nyt hyväksytty molemmissa kunnissa.
Ostettaviin palveluihin kuuluvat muun muassa johtoryhmätyö, uuden koulun rakennuttamisprojektityöryhmään kuuluminen sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuskiinteistöjen yhtiöittämisen valmistelu.
Sopimuksen mukaan myytävän palvelun määrä on 20 prosenttia Tohmajärven kunnan viranhaltijan kuukausittaisesta työajasta. Sopimuksella on kolmen kuukauden irtisanomisaika molemmilla osapuolilla.
Toukokuun kuudes päivä voimaan tulleen sopimuksen hinta on 2 100 euroa kuukaudessa.
Nykyinen tekninen johtaja Kalevi Harinen lopettaa työskentelyn toukokuun lopussa, jonka jälkeen hän pitää pois kertyneet vuosilomat ennen eläkkeelle siirtymistä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.