Talkoovoimin pönttöjä Liperin linnuille
Pitkäperjantaina järjestettiin Liperin yhteisötalolla linnunpönttötalkoot. Yhteisötalolla toimintaansa toteuttavista järjestöistä oli kokoontunut sekalainen sakki nikkaroinnin pariin. Järjestöjen edustajia oli muun muassa Liperin palokuntanaisista, Pro Liperistä, Liperin Taimesta ja Liperin Lykkyä -järjestöstä.
”Pääpöntöksi” talkoolaisten toimesta nimetty Yhteisötalon toiminnanjohtaja Marketta Kuikka kertoi linnunpönttötalkoilla kerättävän rahaa rakennuksen toimintaan. Yhteisötalossa Kuikka kertoi toimintaansa harjoittavan peräti kuusitoista paikallista järjestöä. Aiemmin talkootyöllä on järjestöjen kesken muun muassa raivattu pihapiiriä ja siistitty tienvarsia.
– Viime keväänä menivät kaikki pöntöt kaupaksi. Tähän mennessä on syntynyt noin kolmekymmentä pönttöä. Viisi on mennyt paikan päällä kaupaksi ja useita on varattu myöhemmin noudettavaksi, Kuikka kertoi puolenpäivän aikoihin.
Tarvikkeet pönttöjen valmistukseen oli saatu lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä. Muuttolintujen saapuessa takaisin Liperin luontoon, oli aika pönttöjen nikkarointiin otollinen. Liperin palokuntanaisten Tuula Pakarinen kertoi käsillä tekemisen olevan mukavaa vastapainoa ensihoitajan työlle.
– Tämä on ihanaa yhteisöllistä tekemistä, jossa pääsee näkemään työn jäljen, avasi metallisia levyjä pönttöön nakuttava Pakarinen.
Linnunpöntöt valmistuivatkin hyvään tahtiin perinteistä liukuhihnatyöskentelyä hyödyntäen. Taustalla lankusta rälläköitiin sopivia pätkiä, ja vieressä pätkät ruuvattiin kasaan yhteistyön voimin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.