Pulahda kirjastossa kielikylpyyn
Miten sujuisi kahvipöytäkeskustelu tai kuulumisten vaihto englanniksi? Suurin osa meistä on englantia jossakin elämänvaiheessa opiskellut, mutta käyttämättömänä on kielitaito voinut hieman rapistua.
Liperin kirjastolla on kokoontunut jo pidemmän aikaa parin viikon välein englannin kielen keskustelukerho. Kerhossa keskustellaan arkipäivän asioista sekä muun muassa harrastuksista.
Mervi Hainaron ja Leena Hurmekosken yksi kerhossa käynnin syynä on ollut juuri kielitaidon ylläpitäminen. He ovat osallistuneet kerhoon parin vuoden ajan.
– Juttelemme ihan arkipäivän asioista ja samalla sitä rohkaistuu puhumaan, Hainaro sanoo.
Useimmilla vieraita kieliä tulee puhuttua ja käytettyä pääasiassa ulkomaan matkoilla.
– Tällaisen kerhon kautta on hyvä pitää yllä kielitaitoa, kun yleensä kotimaassa on hyvin vähän paikkoja, joissa englantia voisi käyttää, Hainaro ja Hurmekoski toteavat.
Kerhossa on pyritty siihen, että kieli vaihtuu englanniksi heti ensiminuuteista lähtien.
– Toki välillä saa suomeakin käyttää, eikä siitä tule sanomista tai piiskaa, Hurmekoski naurahtaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.